Puh: 09 3508 4760
Fax: 09 135 7028
Kerro mielipiteesi jasuosittele tätä yritystä.
10. joulukuuta 2009Järjestin 20 hengelle tilaisuuden kaikki oli valmiiksi tilattu kuitenkin palvelu hidasta alkudrinkista alkaen. Blinit ja muikunmätiä alkuruoaksi, Blinit maistui "pahville" olivat todennälöisesti paistettu aikaisemmin ja lämmitetty mikrossa. Pääruokana Cour de Filet Katariina Suuri maistuin hyvältä muttta erittäin pienet annokset. Uunijäätelö, erittäin vähän jäätelöä eikä ollut tarpeen kaun uunissa joten marenki oli ihan löysä ja suhteessa jäätelöön aivan liikaa.
Ilmoita asiattomasta viestistä
4. lokakuuta 2008
15. heinäkuuta 2008
21. tammikuuta 2008Paikka on tunnelmallinen pieni ravintola, jonka taso on laskenut surkeaksi. Alkuruokana konjakkigraavatun lohen virkaa toimitti todella mauton kylmäsavulohi ja sillinä tarjoiltiin todennäköisesti marketista hankittua etikan makuista purkkisilliä.Kaikki tämä höystettynä kylmillä perunoilla. Pääruokakanan lisukkeena oli peräti ranskalaisia perunoita, mahtavaa. Toisena pääruokana tarjoiltu saksanhirvivarras oli kuitenkin nautaa, ala-arvoista. Jälkiruokatee oli hyvää, samoin jäädyke. Hinta-laatusuhde on tyrmistyttävän huono. En suosittele kenellekään.
Ilmoita asiattomasta viestistä
4. tammikuuta 2008
22. joulukuuta 2007miljöö ihan jees mutta palvelu ja ruoka ei toiminut. hankalan matkan päässä ja loppuhinta järkytti varsinkin laatuun nähden. samalla hinnalla olisi syönyt esim. saslikissa 4 kertaa ja olisi taatusti ollut parempi ruoka ja palvelu.
Ilmoita asiattomasta viestistä
7. joulukuuta 2007Ravintolan ruoka oli karseaa ja ala-arvoisen surkeaa. Uunijäätelössä ei ollut kuin 1 jäätelöpallo kahdelle, jos sitäkään. Marenkia joka rakeista ja sitä olisi riittänyt vaikka 10 ihmiselle. Tirisevän parilan annoksen tuotteet kahdelle oli kuin annos yhdelle ihmiselle. Eipähän tarvitse kyseiseen ravintolaan toiste mennä!
Ilmoita asiattomasta viestistä
13. marraskuuta 2007Aivan ihastuttava pieni ravintola. Mahtava tarjoilija ja herkullista ruokaa. Kiitos.
Ilmoita asiattomasta viestistä
12. marraskuuta 2007